Menestyksemme salaisuus on työstään innostuneet ihmiset, jonka vuoksi tahdomme luoda osaajillemme parhaat edellytykset onnistua työssään. Haluamme olla työpaikka, jossa viihdytään pitkään.
”Teamit on innokas ja energinen. Teamit on työpaikka, jossa pidetään huolta työntekijöiden hyvinvoinnista ja jossa on mahdollisuus tulla kuulluksi sekä vaikuttaa asioihin.”
Meillä on vahva halu tehdä asioita ja kehittää toimintaamme yhdessä – koko henkilöstömme voimin.
Kysyimme työntekijöiltämme miten he kuvailisivat Teamitiä. Työntekijämme kuvailivat Teamitiä mm. joustavaksi, rennoksi, avoimeksi, matalahierarkkiseksi, innovatiiviseksi ja kehittyväksi.
Konsulttitalossa suurin osa työntekijöistä työskentelee asiakkaan tiloissa. Hyvää yhteishenkeä on siten haasteellista luoda konsulttitalon työntekijöiden kesken, muttei mahdotonta. Teamit pyrkii luomaan hyvää henkeä, jossa kaikki työntekijät tuntevat kuuluvansa ainakin yhteen tiimiin – Teamitin tiimiin.
Miten sitten luomme työntekijöillemme parhaat edellytykset onnistua työssään?
Työntekijöillämme on käytössään yli 3000 kurssia. Lisäksi järjestetään paitsi kehityskeskusteluita myös sparrauskeskusteluita tai -kävelyitä, jossa käydään läpi miten on mennyt ja mitä kukin mahdollisesti tarvitsee tai kaipaa onnistuakseen työssään.
”Nykyinen panostus osaamisen kehittämiseen on jo ihan huipputasolla.”
4,3/5
Pyysimme työntekijöitämme ottamaan kantaa väittämään ”Teamit kannustaa ja tukee kehittymistäni”. Keskiarvoksi saatiin 4,3/5.
Työntekijöidemme
hyvinvointi on A & O
Hyvinvoivat työntekijät on sekä yksilön että yrityksen ja tietenkin myös yhteiskunnan edun mukaista.
Lainataksemme kyselyyn vastaanneita työntekijöitämme, Teamitissä on ”Suuren yrityksen edut, mutta pienen yrityksen byrokratia.”
”Meitä arvostetaan ja meistä huolehditaan hyvin, kannustetaan opiskeluun ja terveellisiin elämäntapoihin. Teamit on ihan paras työpaikka.”
95 %
Kyselyymme vastanneista työntekijöistä 95 % on tyytyväisiä Teamitin tarjoamiin henkilöstöetuihin.